Yöllä kun ei saa unta tulee menneisyyden möröt

Mikä siinä on kun on yö ja pitäisi nukkua, niin uni ei vaan tule. Pyörii ajatukset, kaikki pienet ja suuret ajatukset on ajateltava juuri niinä yön tunteina kun olisi aika nukkua. Lasken lampaita... ja lampaat karkaa. Asento vaihtuu ja vaihtuu.
Nyt sen nukkumisen pysäytti ajatus siitä että kun kohtaan lapsuuden hyväksikäyttäjäni, haluan olla hoikka ja itsevarma. Haluan olla kaikkea sitä muuta mitä en silloin lapsena ollut. Tiedän että joudun kohtaamaan hänet esim. sukuhautajaisissa tai -juhlissa, mutta toivon että siihen on vielä aikaa. Vielä en ole valmis.
En ole tavannut häntä useampaan vuoteen, mutta kun viimeeksi hänet sukujuhlissa näin, jouduin sisäisesti taas aivan pieneksi lapseksi joka vapisi ja pelkäsi. Minä, aikuinen yli neljäkymppinen nainen. Olin harmaa pikku hiiri joka ei pystynyt puolustautumaan isoa narsistista miestä vastaan. Siihen tunteeseen en enää ikinä halua palata, siksi olen terapioinut ja siksi olen todella onnellinen että itsevarmuuteni kasvaa kilojen pudotuksen myötä. Se nimittäin tuntuu jo. :) Hän  on vain vanha alkoholisoitunut luuseri, ei mitään, ei yhtään mitään enää. Eikä koskaan ole ollut vaikka on itse itsensä nostanut jumalan asemaan.

Ihmiset eivät tiedä eivätkä ymmärrä miten todella lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tuhoaa niin paljon ihmiselämää. Koko maailmankuva vääristyy, oma itse on eniten vääristyneessä tilassa. Lapsuuden tapahtumat vaikuttavat kaikkeen tulevaan, erityisesti teini-ikä voi olla todella vaikea. Minulla se laukaisi itsetuhoisen käyttäytymisen, välillä yritin itsemurhaakin. Kipuiluja on ollut niin monessa asiassa, erityisesti se salailun verkko joka oli pakko kutoa että selviäisi. Kaksi vuotta sitä minulla kesti, mutta sen vaikutukset ovat kestäneet vuosikymmeniä. Kun tyttäreni tuli siihen ikään, minulla joku pato murtui ja kaikki tapahtumat oli pakko alkaa käydä läpi. Ne maton alle työnnetyt roskat eivät pysyneet siellä vaan kaikki oli liian täyttä.

Teki se sen että jo nuorena aikuisena päätin, että suojelen lapsiani niin paljon kuin pystyn, ja annan heille oikean perhe-elämän ja lapsuuden, jossa rakastetaan ja elämä on turvaisaa. Siinä en koe epäonnistuneeni. Se on ollut minun elämäntehtäväni.

Ja se perkele ei voi enää minua satuttaa. Eikä minun perhettäni!

Nuorena ajattelin että odotan vain sen tyypin kuolemaa että pääsen tanssimaan sen haudalle ja sylkemään perään. Mutta... kuten sanonta kuuluu: mikäs pahan tappais. Hän teki vielä minulle sen että kun ei enää voinut teini-iässä minuun koskea, hän aloitti voimakkaan alentamiseni. Minä kolmetoista vuotiaana, kuulen koko ajan sitä: voi perkele kun olet ruma. Ja lihava, ja tyhmä, ja en osaa puhua ja kaikenlaista. Mitä se tekee teini-ikäiselle? Arvatkaapa vaan.

Ja oikeasti minä olin hoikka, ja nätti, kaunis vaaleine pitkine hiuksineni. Sen olen ymmärtänyt vasta viime vuosina kun olen katsonut kuvia sillä silmällä. Mutta hän sai minä-käsitykseni niin muuttumaan. Uskoin kaiken mitä minulle sanottiin. Poikaystävät vaihtuivat ja vaihtuivat, enhän minä uskonut että minusta voi oikeasti pitää kukaan. Onneksi oli yksi poika joka iski minulle uudestaan ja uudestaan että rakastaa minua ja juuri minua ja minä olen sen arvoinen. Eli rakas mieheni tuli ja pelasti minut juuri kun olin syvälle vajonneena. Hänessä oli kaikki mitä tarvitsin, kaikki mitä halusin. Oih, nyt nousee hänen tuoksunsa taas muistoihin. Se tuoksu on ja pysyy edelleen. :) Ja hän tarvitsi minua! Sekin oli todella tärkeää siihen että selvisin siitä suosta missä silloin olin.

Toivon niin että minulla olisi ollut isä joka olisi noussut tätä miestä vastaan ja suojellut minua, mutta olin vain ison joukon nuorin joka jäi vaille huomiota. Joka pakeni metsiin ja kallioille yksinäisiin mielikuvitushetkiin, eikä kukaan häntä etsinyt eikä huolehtinut.

Nyt olen ystävät rakkaat valottanut teille lapsuuttani. Oli pakko, minä en ole minä ilman näitä kaikkia kokemuksia. Toivon vaan että jokainen pitäisi niin huolta niistä omista pienistä lapsosistaan että ihan kaikkia maailman murheita ei olisi pakko ottaa vastaan. Kaikista emme voi lapsiamme suojella, mutta paljon kuitenkin voimme. <3