Kaikki ei mennyt kuin Srömsössä

Niinhän siinä kävi että kuume nousi jälleen. Otin yhteyttä leikkaavaan tahoon Ouluun. Suosittelivat CRP:n ja pienen verenkuvan ottamista. Menin käymään yksityisellä illalla, ensin lääkäri, hän lähetti labrakokeisiin. Ja kaikkihan maksoi, lääkärin vastaanotto ja labrakokeet. Ei mitään, siksi menin että palvelu olisi nopeaa. Kotiin pääsin odottelemaan kokeitten tuloksia, lääkäri lupasi soittaa kun tulokset tulee ja mietitään sitten jatko.
Okei, ennätän kotiin ja kotona jo viettää jonkun aikaa, kun lääkäri soittaa: Kuule voisi olla parasta että menisit kuitenkin sinne julkiselle puolelle, kun siellä olisi sitten hoito, kun meillä kävi niin että ne sun labrakokeet meni pilalle, lasituubi putosi lattialle. Miksi se labratäti ei soittanut heti ja kertonut miten kävi ja pyytänyt tulemaan takaisin? Miksi piti lääkärille asti se asia mennä ja aikaa kului ja kului? Olisin voinut heti mennä takaisin, ennenkuin edes kotiin ennätin.
Juu, ja tänään sitten taistellaan takaisin maksuja, en minä kyllä sataa kolmeakymppiä maksa "ei mistään".

No, lähdettiin yleiselle ja olo oli tosi huono. Eikus jonottamaan ja odottamaan. Siirrettiin sitten kirurgiselle. Odotan. Odotan. Ja vielä kerran odotan. Kukaan ei käy välillä edes katsomassa. Labra käy ottamassa kokeet. Sama toistuu. Odotan ja odotan. Ja koko aikana ei kukaan käynyt katsomassa!! Kivut oli kovat. Olo huono.

Mikä pahinta, osastolla oli aivan järkyttävä meteli. Ja se meteli tuli hoitajista. Oikeesti. Siis kukaan ei puhunut esim. normaalia hiljaisemmalla äänellä vaan asiat toimitettiin melkein huutaen ja sitä oli sitä asiaa. Me kaikki olimme sellaisissa verhoin eristetyissä sopeissa ja äänieristys oli siis olematon. Väkeä oli paljon, en tiedä kun en ole ennen siellä osastolla ollut, mutta kyllä siellä kaikki verhojen takana oli, ei ylimääräisillä paikoilla. Pahinta oli kun kuulin pariin kertaan kauempaa kun siellä nimeni lausuttiin äänekkäästi, koko nimellä ja päiviteltiin sitä että miksi minä olen mennyt Ouluun leikkaukseen. Tuntui olevan Kuopion YLIopistolliselle sairaalalle suuri ihmetys että en ole siellä leikattu. Siis nimeni tuotiin julki ja samaan syssyyn se että se on käynyt LIHAVUUSLEIKKAUKSESSA. Kun hoitaja joka minut otti vastaan esitteli asian eteenpäin, hän nauroi kun kertoi ettei saanut kunnolla paineltua vatsaa kun oli niin paljon vatsapeitteitä. Ja nämä asiat siis kuuli kaikki potilaat, kun kerran minäkin kuulin vaikka olin kauempanakin.

Viimein lääkäri tuli pikapikaa käymään ja sanoi ettei labrakokeissa ole mitään, voit lähteä kotiin. Kiitos, olipa antoisa reissu. En ainuttakaan kipulääkettä saanut, en minkäänlaista ohjetta, en hoitoa. Verhojan takana olin kokoajan niinpiilossa että olisin henkeni voinut sinne rauhassa heittää, kukaan ei olisi huomannut.

Onneksi kuume on taas laskenut ja onneksi ne kokeet oli sitten kunnossa. Tämä varmaan kuuluu asiaan, mutta mistäs minä tiedän kun en ole ennen tällaisessa leikkauksessa ollut. Enkä toivottavasti enää tarvitse. Enkä toivottavasti tarvitse heidän "palvelujaan" enää tämän jälkeen. Voi että kun saisin itseni kuntoon ja pääsin noista lääkärikäynneistä.

Nyt on olo taas ihan hyvä. Täytyy ottaa varovasti. Sen verran haluan kyllä lankakaupassa päästä käymään että pääsen jatkamaan tyynyjen virkkuuta. :)