Kevät on koittanut. Kävinpä eilen ensimmäisen leikkauksen jälkeisen pyörälenkin. 7 km nyt alkuun. Kivalle tuntui, takapuoli mitä nyt kipeytyi. :) Siellä matkalla tuli nähtyä leskenlehtejä ja sitruunaperhosia. Aurinko paistoi, tuuli oli kyllä kova, mutta kevättä rinnassa.
Tänään toivon pääseväni uudelle lenkille ja kilometrejä voisi olla vielä vähän enemmän. Saisi tuon kilojen vähenemisenkin taas alkuun, mikä siinä on että nyt on paino jysähtänyt samaan. Ei tipu yhtään, ei. Annokset on pieniä ja erilaisia kuin ennen mutta siitä huolimatta mitään ei tapahdu. :(
On opettelua myös noissa annoksissa, kyllä vatsa vaan meinaa kipeäksi tulla. Syön edelleen liian nopeasti, rauhaisaa pureskelua ei vaan meinaa saada oppimaan tuonne päänuppiin. Yli neljäkymmentä vuotta kun on syönyt väärin, ei sitä ihan parissa viikossa uusiksi opi. Tuntuu uskomattomalle että leikkauksesta on vasta niin vähän aikaa, kaksi ja puoli viikkoa. Voin todella hyvin, ei mitään tuntemuksia, kuin ei olisi tehty mitään. Mitä nyt tosiaan vatsa kipeytyy jos syö väärin. Olisin jopa toivonut hieman radikaalimpiakin oireita että todella oppisin syömään toisin kuin ennen. Nyt pelkään että sorrun vääriin tapoihin.
Eilen valmistin ensimmäiset kiinteät ruuat. Lohimedaljonkeja ja kypsennettyjä kasviksia. Herkkujani. Enpä ennen ole tullut ajatelleeksi miten oli mukava syödä veitsellä ja haarukalla ruokaa. :D Yritin pureksia hyvin ja nautiskellakin. Mutta jälleen kerran, vatsa kipeä ja ehkäpä liian suuri annos. Toivottavasti minä tästä vielä opin. Luupää kun olen.
Käsityöt ovat tärkeitä myös tässä uuden opettelussa. Kun on neule tai vastaava kädessä, niin ei siihen mikään ruokapala mahdu samoihin käsiin. Mitä masentuneempi on ollut, sitä vähemmän on tullut tehtyä käsitöitä, ja päinvastoin. Voi, olen niin välillä toivonut että voisin ammatiksekseni, amma-tik-sek-se-ni?, tehdä käsitöitä. Sitä entisessä kodissa kovasti suunnittelin kun mattoja ja poppanoita kudoin yms. Mutta se työllistyminen on rankkaa sillä alalla. Ehkäpä pidän tämän vain tällaisena harrastuksena ja onhan jalkahoitajan työkin käsillä tekemistä. Siksi siitä pidänkin. :)
Olo tuntuu kevyeltä, vaikka kiloja ei ole nyt lähtenytkään enempää kuin sen 12. Entiset puristavat vaatteet ovat muuttuneet sopiviksi. Missähän vaiheessa alkaisi noita säkkivaatteita heittää roskiin? En kaipaa niitä yhtään enkä halua nähdäkään enää tämän jälkeen. Kiertelin kaupoissa tällä viikolla mutta mitään en ostanut. En vielä, antaa ajan vähän kulua. Ehkäpä seuraava ostos on sitten muutaman numeron pienempi vaate kuin aikaisemmin... Sitä odotan. Ja sitä että voin ostaa juuri sen mitä haluan, ei sitä mikä minulle vain mahtuu. Jos ymmärrät mitä tarkoitan... :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti