Yksi yö leikkaukseen ja rakkaudentunnustus :)

Oulussa. Hotellissa yksi yö.

Näillä meinasin pärjätä odotusajat. Lisättynä Lumian pelit ja Nokia tv.


Aamu alkaa labrakokeilla klo kahdeksan. Otetaan veriryhmä ja joku vasta-aine seulonta kokeet. Sitten täytyy odotella kaksi tuntia ennenkuin kirjaudun osastolle. Siinä varmaan virkkuukin jatkuu täydellä höyryllä. Olen huomannut että mitä jännittyneempi olen (esim. jännittävää kohtaa elokuvasta katsoessa) sitä viuhempaan käy puikot tai koukku. Eli valmista tulee varmaan jo aamun alussa. :)  Puolenpäivän aikaan on leikkaus ja kuulemma illaksi pääsen sitten osastolle takaisin, sikäli mikäli kaikki sujuu hyvin. Ja puoliso pääsee vasta siinä vaiheessa luokseni. :( Hei, eikö hän saakaan olla mukana koko aikaa? Hän kyllä kestäisi vaikka leikkauksen katsoa läpi, on paljon pahempaakin nähnyt työssään.

Ensimmäisen kerran kun olin nukutettuna, sain ensimmäisen keskenmenoni, päätin uhmakkaana että en varmaan nuku, ette ota sitä lasta minulta pois. Pidän silmät auki ja en nuku vaikka mitä nukutusainetta antaisitte. 100 - 99 - 98 - ja siinäpä se taistelu sitten oli. :D Turhaan uhosin. Voiton ne minusta vei.

Sen jälkeen olen suosiolla antanut periksi, uni on tullut jo melkein ennen nukutusainetta. Onneksi nukutukseen mennessä annetaan jo rauhoittava esilääkitys, monesti se jo nukuttaa. Herääminen on sitten ihan toinen juttu. Tiedän että se tulee olemaan aika kaoottinen, oksettaa, hengitys on vaikeaa, paniikkikin meinaa iskeä. Olen yleensäkin tosi herkästi pahoinvoiva joten toivon että saan pahoinvointilääkitystä heti!!

Matka tänne meni rauhaisasti, lueskellen ja musiikkia kuunnellen. Ja mikä parasta, yksi automatkojen ihanuus on ihan vain juttelu mieheni kanssa. Olemme kovia puhumaan asioita halki, poikki ja pinoon. Ja ihan muutenkin, meillä on niin samanlaiset arvot tässä elämässä että jututkin käy yksiin. Kyllä me osaamme väitelläkin, mutta väitteille pitää löytyä perustelut. :)

Välillä tulee ihan syyllisyys siitä onnesta mitä on tästä 25 vuotta kestäneestä avioliitosta. Tuntuu että pitäisi olla hiljaa kun maailmassa on niin paljon eronneita ja huonossa avioliitossa olevia pareja. Mutta en voi olla hiljaa, kun sydän pakahtuu rakkaudesta vieläkin. Ja kun saa vastarakkautta. Se on kaiken perusta. En sitä sano, osaisin olla itsenäinen nainenkin, en läheisriippuvainen. Olen sitä mieltä että jokaisen täytyy pärjätä myös yksin. Mutta kun on onnistunut monen epäonnisen kokeilun jälkeen löytämään sen yhden juuri minulle sopivan ja minä hänelle, niin silloin en halua olla yksin. Haluan elää tätä suhdetta ja tätä päivää rakastaen ja olla rakastettu.
Ei sen puoleen, osaa se ärsyttääkin, joko tahallaan tai tahattomasti. Mutta sekin kuuluu pakkaukseen. :D Elämässä on myös oltava kompromisseille valmis, ei kaikki ole täydellistä. Mitä siitä jos ne sukat on jääneet sinne lattialle, tai mitä siitä jos kaapin ovi on jäänyt auki. Se on pientä, ei sillä ole mitään merkitystä. Merkitystä on paljon suuremmilla asioilla.

Kuuntelimme matkalla Johanna Kurkelaa ja yksi kohta laulussa pysähdyttää niin sopivuudellaan:

Pimeän tultua mä puristan sun kättäs,
Oothan tässä vielä huomenna.
Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan
Ja keräät talteen palaset kun hajoan.
Niin oothan tässä vielä huomenna.
Sä oothan tässä vielä huomenna.

Voisin kuunnella nauruasi soivaa,
Kunnes sulaa ikijää tai yö on pysyvää.
Kun raakkuu varikset ja syvälle käy multa,
Tiedän jossain onnistuin, kun sinuun takerruin.
Mitä pidemmälle päivät käy, mä toivon,
Et ikuista tää onni on.

Toivottakaa onnea leikkaukseen. On kyllä ollut aivan sykähdyttävää miten moni on minua muistanut, viestein, puheluin ja halauksin. Olen ihan ihmeissäni siitä ystävyyden määrästä mitä olen saanut. Minä, se pieni harmaa hiiri, joka lapsena pelkäsi ja vielä aikuisenakin kipuilee. Kunpa joskus voisin antaa takaisin edes vähän sitä mitä itse olen saanut. <3

Nyt vaikenen hetkeksi. Pari päivää voi mennä hiljaisuudessa, mutta sitten taas... tai jos kaikki hyvin menee jo aiemmin. :)