Viikko leikkauksesta.

Viikko leikkauksesta takana. Eilen sain tikit tai pikemminkin hakaset pois. Kyllä se vaan tuntui hyvälle, ei se oikein ole normaali olotila että vatsa on täynnä niittejä. Haavat näyttävät melko hyvälle, ainoastaan yksi haava jota rintsikat pääsevät hankaamaan, on ärtynyt. Mutta ei huolestuttavaa, suojataan ja eiköhän se siitä. 

Myös ruokavalio muuttui hieman. Onneksi, alkoi nimittäin tuo vauvan nestemäinen ruokavalio jo tökkiä. Nyt vaihdutaan sosemaiseen ruokaan. Ihanaa syödä aamulla puuroa. Leipää ei vaan vielä voi syödä. :(  Vai voisikohan sitä vähän mössätä? No, ei riskeerata, ehkä se ruisleipä ei ole vielä vatsalle hyväksi. 

Onpahan tuo annosmäärä vähän muuttunut. Nyt menee yhden kananmunan munakas ja kaksi ruokalusikallista raejuustoa ja se on siinä. Ei edes juomista samalla voi ottaa. Rahkaa syön paljon (siis noin 2 dl päivässä) ja siihenkin riittää mauksi vain tilkka maustamatonta mansikkakeittoa. Vadelmakeittoa ei voi syödä koska siinä on siemeniä. Ne voisivat tukkia ohutsuolta. Jaa, no siinäpä ne oikeastaan jo päivän ruuat ovatkin. Päälle vielä 1,5 l vettä ja pari desiä kahvia. Leikkaus tekee myös sen että täytyy siirtyä laktoosittomiin tuotteisiin. Ei enää elimistö kestä laktoosia niin hyvin. Mutta se ei ole ongelma nykyaikana. Eikä tää muutenkaan ole ongelmallista, ei mitään kauheita tunteita suuntaan eikä toiseen. 

Se on kyllä, että olo on kevyempi. Astman hengitysvaikeudetkin jäivät leikkauspöydälle. On ollut niin ihanaa kun on pystynyt hengittämään kevyesti, ilman sitä tunnetta että joku ottaa koko ajan vastaan hengitystorvessa. Ahdistanut ei ole kertaakaan enää. :) Mahtavaa! 

Olen siirtynyt taas koulun penkille. Onneksi ei tarvinnutkaan pitkää sairaslomaa, (vaikka siis oikeasti sairasloma mulla on päällä vielä jonkun aikaa, alkaa nimittäin ensimmäinen näyttö kaihertaa mieltä. Apua, kuinka tässä taas selviää. Näyttö kestää kolme iltaa. Ja näyttösuunnitelmaa pitäisi alkää väkertää. Onneksi olen ollut ennen näytöissä ja eikä siitäkään ole vuosikymmeniä, joten vähän tietää missä mennään. Mutta kyllä ne vaan jännittää. Vaikka mä tiedän että osaan ne jutut, niin jännitys tekee sen että tuntuu että mokaa ihan yksinkertaisissakin hommissa. Ja joka asian selittely ja perustelu. :( 

Edellinen kertomani sairaalassa käynti on tiedotettu potilasasiamiehelle, hän on ottanut asian ajaakseen. Soittikin jo ja kertoi että asia on herättänyt kovasti keskusteluja. Ylilääkärikin on jo soittanut ja pahoitellut tapahtunutta, myönsi että virheitä on monessakin kohtaa tapahtunut ja niihin kiinnitetään huomiota osastolla. Potilasasiamies sanoi vielä ottavansa yhteyttä. Hyvä että miettivät, en yhtään haluaisi että kukaan joutuu sellaisiin kohteluihin, meidän on jokaisen omassa ammatissamme välillä pysähdyttävä miettimään että mitä sitä oikein tuleekaan tehtyä. Hommat rutinoituu liikaa ja se tärkein voi unohtua, miksi sitä työtä tehdään ja ketä varten.