Luottavaisuutta tulevaisuuteen

Omistaisinpa sellaisen Kaunotar ja Hirviö -elokuvassa olevan peilin josta näkee sen ihmisen luo jota ajattelee. 

Ajattelisin vain kuopusta ja näkisin heti mitä hän touhuaa. Näkisin mitä oikeasti todellisuudessa tapahtuu, miten häntä kohdellaan, mitä hän sanoo ja tekee. 

No joo, ehkä näin on parempi. Mitä sitten kun näkisin että hänellä on paha mieli enkä pääse häntä halimaan... Tai kun joku sanoo tai tekee hänelle jotain mitä äidin sydän ei kestä, kun äiti haluaisi hyökätä puolustamaan... Kun kuitenkin olen kaukana enkä pääse hänen luoksensa. :(

Luotettava siis on, edelleen. Vaikka nyt onkin ollut vaikeat ajat. Lääkityksiä muutetaan ja pojan mieli on aivan sekaisin. En aina tiedä mikä olisi oikein. Ei haluaisi pumpata täyteen lääkkeitäkään, mutta jos mieli on sekaisin, ja lääkkeistä apu, tottahan sekin on otettava vastaan. Kun vaan löytyisi se oikea lääke ja annostus. 

Sitten sydäntä raastaa pojan pohdinta: Oli kysynyt koulussa avustajaltaan että rakastaakohan äiti häntä vielä sitten kun vauva syntyy... Voi rakas oma poikani, se kysymys pysäytti. Juttelimme pitkään ja moneen kertaan sen jälkeen pojan kanssa, että sitä rakkautta ei vie mikään vaikka tulisi kymmenen vauvaa. 

Toisaalta en voi olla ajattelematta ylpeydellä, että upeasti mietitty, hän osasi ajatella myös tältä kantilta asiaa. Hieno kysymys, vaikka niin sydämeen käypä, saa taas tuntemaan äidin sydämen syyllisyyttä, olenko muistanut näyttää pojalle tarpeeksi että rakastan häntä tuli vauva tai ei. 

Jalkahoitola Päivä on sitten ilmoitettu kaupparekisteriin. Oli aikaisemmin vain Y-tunnus mutta katsoin parhaimmaksi myös rekisteröidä yrityksen nimen. Kaikkiin paikkoihin kun ei käy pelkkä Y-tunnus vaan tarvitsee olla myös kaupparekisterissä. 

Nyt sitten odotellaan vaan että saan uuden tuolin, saan tilattua mainokset, ynnä muuta sellaista pientä. 

Puhumattakaan että näyttöviikko lähenee uhkaavasti ja näyttösuunnitelmat on vielä tekemättä. Voihan taivas, mihin sitä on päänsä pistänyt?

Hyvä se on hommata firma eikä vielä ole edes varmuutta että saan tittelin. 

Tämä jos mikä on positiivista ajattelua. :D

Olen tainnut jotain oppia elämästä. Katsomaan luottavaisemmin eteenpäin tulevaisuuteen. 

Sovituskopin ihanuutta

300 g. Vain 300 g ja ollaan taas uudella kymmenluvulla painon kanssa.
Täytyy myöntää että oli aika kevyt olo kun puntari tuon paljasti. Menin hihkumaan siitä heti kaikille lapsille. Eikä mulla nyt ole paineita edes siitä kolmestasadasta grammasta. Tippuu kun tippuu, ja sitähän se tekee kuitenkin. Vaikka sitten miten hitaasti.
Siinä suhteessa olo upea. Muuten on noi syömiset välillä aikas onnettomat. Nyt on menossa kalsiumia, rautaa, B12-vitamiinia ja monivitamiinia, mutta parempi näin kuin muita lääkkeitä. Välillä meni olo aika huonoksi, tuli paljon takapakkia että jäi koulunkäyntikin mahdottomaksi. Lääkityksiä muutettiin, mieli meni ihan sekaisin. Samaanaikaan pojan asiat olivat saaneet huolta taas suuresti aikaan. Tuli tunne että nyt en jaksa, ei enää takapakkeja, ei enää, antakaa mun elää!!

Ihmeesti niistä taas uusi päivä koitti. Lapset tulivat kotiin puolisoineen isänpäivää viettämään. Autistipoika sai paljon rakkautta ja huomiota kaikilta. Vietimme myös myöhästynyttä Halloween-juhlaa. Ihana oli katsoa kun lapset ja kumppanit kaikki pukeutuivat naamiaisasuihin ja keskittyivät autistipojan toiveisiin. Hänelle Halloween on ollut muutaman viime vuoden tosi tärkeä, tykkää kaikesta siihen liittyvästä. Pelottelusta, ötököistä, naamiaisasuista, kummituksista. Kohta tuleekin sitten joulu, joka on seuraava suuri asia hänen elämässään. <3

Kävinpä tyttären kanssa pikkujoulu-vaate ostoksillakin. En muista että olisi koskaan sovituskopissa tuntunut niin hyvälle. Oikeasti, taisin ensi kertaa nähdä itseni sieltä peilistä hoikempana, siis että se meni myös tuonne aivokoppaan asti. Tyköistuvat vaatteet saivat näyttämään tosi hyvälle. Nauroinkin tytölle etten saa tarpeeksi itseni tuijottamiselta. Jospa tuo mielikin alkaisi seurata tässä painonpudotuksessa oikeassa suhteessa. Tähän asti on ollut vaikea nähdä peilikuvasta sitä hoikempaa minää, näen itseni vielä hyvin lihavana. Nyt tuijotin sääriäni, herranen aika kun ne oli jo hoikat, keskivartaloani, kaulaani... :D Ja kaikki tämä kaupan sovituskopissa jossa aina ennen on ollut ihan kidutusta käydä ja itseä peilistä vilkuilla. Tytär on nyt ollut mukana shoppailussa sanomassa: Äiti, älä osta niin isoa vaatetta. Osta pienempi koko. :D Kun tuo mieli on niin outo, ettei se näe oikein totuutta.

Vaikka en pudottaisi painoa enää yhtään, olen todella tyytyväinen tähän mitä nyt olen saavuttanut. Kaikki tästä eteenpäin on vain plussaa. Minulla on hyvä olla tässä kropassa. :) Okey, 10 kiloa on vielä ylipainoa, mutta mitä siitä. Siinähän mukana kulkee.

On sentään kaunis ihminen

Musiikki on ollut suuressa roolissa elämässäni. Olen aina pitänyt musiikin kuuntelemisesta ja itse laulamisesta myös. Tai siitä kun lapsena soitin vanhaa harmoonia ja mummo lauloi. Kun tapasin mieheni, hän toi mukanaan oman musiikillisen innostuksensa. Nautin niin hänen soitostaan jo silloin kauan sitten. Olenpa saanut monet ns. serenaaditkin häneltä.  

Sitten kun lapset syntyivät lauloin todella paljon heille. Jokaiselle lapselle olen laulanut heti ensimmäisenä kun olen saanut heidät syliini. Lauluissa on niin jo puettu sanoiksi ne mitä tunnen ja haluan sanoa, en vain löydä edes aina sanoja. 

Olen onnellinen että lapsemme ovat myös löytäneet musiikin. Erityisesti esikoispoika on kunnostautunut laulajana ja soittajana. <3 Tyttärelläkin on ihana ääni joka sulattaa vanhempiensa sydämen. <3 Autistipoika oppi laulamaan ennemmin kuin puhumaan. Samoja kappaleita laulettiin hänen kanssaan uudestaan ja uudestaan. 

On joitain elämässä todella koskettavia kappaleita. Niihin törmäsin taas eilen kun olin mieheni kanssa Juha Tapion konsertissa. En voinut mitään mutta itku tuli taas niin vuolaana kun kuulin Kaunis Ihminen. Siitä on tullut vuosien kuluessa niin tärkeä. Yleensä pidän hieman rokimmista laulajista mutta Juha Tapiossa on jokin joka iski yli kymmenen vuotta sitten korkealta ja kovaa. Ehkäpä se että juuri niinä vuosina olimme alkutaipaleella poikamme autismin ja kehitysvammaisuuden kanssa. Puhumattakaan sitten tietysti siitä että jätkällä on aivan upea ääni ja tulkinta ja taito tehdä kappaleita jotka koskettaa. 

Hän tuhisee ja tuhlaa pienokaisen tuoksuaan,
uusi voima, kaikki voipa, viattomuus otsallaan
Pian hän maasta nousee, löytää avosylin,
kaiken mitä tarjoo lyhyt lumo lapsuuden
Katson häntä hiljaa, tiedä muuta en,
on kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen

Koulun piha täyttyy niin kuin aina aamuisin,
hän seisoo vasten kylmää seinää niin kuin teki eilenkin
Mykkänä hän seuraa kuinka ilkamoiden,
toiset ohi kulkee suureen tulevaisuuteen
Koulun kylmä seinä, soitto kellojen,
on kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen

Rakas autistipoika tulee niin ajatuksiin tästä laulusta. Se viattomuus. Se Rakkaus mikä lapsiamme kohtaan on tuolla sydämessä. Ja sitten toisaalta se tuska, se erilaisuus mitä hän saa kokea elämässään. 

Vielä yksi autokuorma tänään viedään kaupunkiin,
kun lapsista myös nuorin omilleen jo muutettiin
Äkkiä on niin talo käynyt hiljaiseksi,
äsken vielä raikui naurut kipu rakkauden
Käteen toiseen tarttuu hetken miettien,
kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen

Ja tästä säkeistöstähän sitten kyyneleet vuotaa jo aivan virtanaan... äkkiä on niin talo käynyt hiljaiseksi, äsken vielä raikui naurut kipu rakkauden... 

Iltauutiset ja säätä, kello käy jo yhdeksää,
viime vierailusta viikko, koskahan ne kerkiää
Pettymys ja riemu, haaveetkin jo maaksi
tyrskyn jälkeen haaksi tyvenessä seisahtaa
Kuvat lastenlasten kuvat uutisten
kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen
Kaunis ihminen, kaunis ihminen


Sitten eräs toinen Juha Tapion kappale. Miehelläni on ihana tapa soittaa minulle milloin mistäkin, ja milloin mihinkin aikaan ja laittaa kännykästä kuulumaan joku kappale minulle. Tämän kappaleen kuulin juuri sillä tavalla ensimmäisiä kertoja: Kaksi puuta. Sanoi että siinä on kuulemma me kaksi. <3 

Minä rakastan näitä
iltojani kanssas sun
kun hetken päässä aamu odottaa
ja me nauramme ja
silmiämme pyyhimme ja
helppo huominen on unohtaa

oomme taas kuin kaksi lasta
ne jotka aikoinaan
puolivahingossa lähti
samaa tietä kulkemaan
ja sä viet mut ikkunan luo
ja sä sanot: "me kai ollaan niin kuin nuo"

kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään

kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan

kaksi ylvästä ja nuorta 
varmoina on voimistaan
taivaan kantta kohti kasvaneet
ehkä vuodet ovat kuorta
ja talvet viimoillaan
hiukan ohuemmaks raapineet

kuinka onkaan kaksi lasta
matkan myötä muuttuneet
se ihme on kai vasta
oomme tänne selvinneet

ja sä viet mut ikkunan luo
ja sä sanot: "mehän ollaan niin kuin nuo"

kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään

kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan

Me jotka olemme nuorena tavanneet ja monessa sateessa yhteen kasvaneet, kaksi puuta. Yhdessä selvitty ja yhdessä jatketaan kasvua. 

On monta monta muutakin kappaletta ja laulajaa jotka ovat omalla tavallaan koskettaneet elämän hetkissä. Juha Tapion lauluista on moni sellainen. Erityisti myös tämä, joka on ollut minulle itselleni voimaannuttava masennuksen kourissa, erityisesti kun kävin terapiaa hyväksikäytön vuoksi: 

Hetken vielä tämä puoli maailmaa,
hetken vielä nukkuu yötä valkeaa
Sä mietit kuinka mikään satuttaa voi niin,
parhaat vuotes kaikki maahan poljettiin

Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,
sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
Mut joku aamu mä tiedän sen,
sä heräät huomaamaan,
sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

Ja sä oot kaunis vaikket enää tunne niin,
ne vaikka veivät sulta uskon ihmisiin
Hetken vielä nukkuu puoli maailmaa,
hetki vielä kirkas aamu aukeaa

Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,
sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
Mut joku aamu mä tiedän sen,
sä heräät huomaamaan,
sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

Ja vielä loppuun eräs mieheni minulle soittama kappale ja minulle omistama: 


Syvennyt kiireisiis
vain puoleksi kuulet
mitä haaveilen
Sä siinä oot kaunis niin
ja kuin ohimennen
poskeas hipaisen

Sä käännyt minua päin
sun hymysi tarttuu
kun lähemmäs tuut
"Mua katsotko vielä näin
kun vuosia karttuu
kun päät harmaantuu?"

Vuodet vieriä saa
toiveena mulla
on jokainen niistä vierelläs taivaltaa
sinuun nähdä kun saan
ja nähdyksi tulla
kaksi pelkonsa voittaa

Mä muistelen taaksepäin
kai haavamme arpeen
on umpeutuneet
Toisillemme siks näin
oomme edelleen tarpeen
niissä yhteen kasvaneet


Kuka sanoo ettei suomalainen mies osaa puhua tunteitaan? :) <3