Sovituskopin ihanuutta

300 g. Vain 300 g ja ollaan taas uudella kymmenluvulla painon kanssa.
Täytyy myöntää että oli aika kevyt olo kun puntari tuon paljasti. Menin hihkumaan siitä heti kaikille lapsille. Eikä mulla nyt ole paineita edes siitä kolmestasadasta grammasta. Tippuu kun tippuu, ja sitähän se tekee kuitenkin. Vaikka sitten miten hitaasti.
Siinä suhteessa olo upea. Muuten on noi syömiset välillä aikas onnettomat. Nyt on menossa kalsiumia, rautaa, B12-vitamiinia ja monivitamiinia, mutta parempi näin kuin muita lääkkeitä. Välillä meni olo aika huonoksi, tuli paljon takapakkia että jäi koulunkäyntikin mahdottomaksi. Lääkityksiä muutettiin, mieli meni ihan sekaisin. Samaanaikaan pojan asiat olivat saaneet huolta taas suuresti aikaan. Tuli tunne että nyt en jaksa, ei enää takapakkeja, ei enää, antakaa mun elää!!

Ihmeesti niistä taas uusi päivä koitti. Lapset tulivat kotiin puolisoineen isänpäivää viettämään. Autistipoika sai paljon rakkautta ja huomiota kaikilta. Vietimme myös myöhästynyttä Halloween-juhlaa. Ihana oli katsoa kun lapset ja kumppanit kaikki pukeutuivat naamiaisasuihin ja keskittyivät autistipojan toiveisiin. Hänelle Halloween on ollut muutaman viime vuoden tosi tärkeä, tykkää kaikesta siihen liittyvästä. Pelottelusta, ötököistä, naamiaisasuista, kummituksista. Kohta tuleekin sitten joulu, joka on seuraava suuri asia hänen elämässään. <3

Kävinpä tyttären kanssa pikkujoulu-vaate ostoksillakin. En muista että olisi koskaan sovituskopissa tuntunut niin hyvälle. Oikeasti, taisin ensi kertaa nähdä itseni sieltä peilistä hoikempana, siis että se meni myös tuonne aivokoppaan asti. Tyköistuvat vaatteet saivat näyttämään tosi hyvälle. Nauroinkin tytölle etten saa tarpeeksi itseni tuijottamiselta. Jospa tuo mielikin alkaisi seurata tässä painonpudotuksessa oikeassa suhteessa. Tähän asti on ollut vaikea nähdä peilikuvasta sitä hoikempaa minää, näen itseni vielä hyvin lihavana. Nyt tuijotin sääriäni, herranen aika kun ne oli jo hoikat, keskivartaloani, kaulaani... :D Ja kaikki tämä kaupan sovituskopissa jossa aina ennen on ollut ihan kidutusta käydä ja itseä peilistä vilkuilla. Tytär on nyt ollut mukana shoppailussa sanomassa: Äiti, älä osta niin isoa vaatetta. Osta pienempi koko. :D Kun tuo mieli on niin outo, ettei se näe oikein totuutta.

Vaikka en pudottaisi painoa enää yhtään, olen todella tyytyväinen tähän mitä nyt olen saavuttanut. Kaikki tästä eteenpäin on vain plussaa. Minulla on hyvä olla tässä kropassa. :) Okey, 10 kiloa on vielä ylipainoa, mutta mitä siitä. Siinähän mukana kulkee.