Lapset kotona

Yritin tehdä pääsiäispupusämpylöitä. Ei ihan näköisiä, pikemminkin hiiriä mutta hyvin teki kauppansa.






Joka vuotinen pääsiäismunien maalaus on lapsien rituaali, tuli taas hienoja tekeleitä. :)

Touhua riittää, mutta ajatuksiin tunkeutuu joka väliin leikkaus. Voi kun se olisi jo ohi... ja toisaalta voi kun siihen olisi vielä aikaa.

Olen ollut hieman pahoinvoiva ja mahakipuinen, mutta luulen että se johtuu ihan jännityksestä. Huokaukset ovat lisääntyneet ja voimistuneet. Pysykää nyt möröt poissa ja antakaa mun olla rauhassa nämä loppu päivät. Jos olen näin pahoinvoiva jo ennen leikkausta, mitä se on sen jälkeen? On vaikea keskittyä ja kuitenkin pakko. Ei ole varaa pyöriä oman navan ympärillä.

Autistipoika on ollut vaihteeksi hyvällä tuulella ja kohtaukseton. Joka hetkistä tsemppaamista hän kyllä perheeltä vaatii, huomiota, valvontaa ja loputtomien höpötyksien kuuntelijaa. Joskus kun oli oikein väsynyt, tuntui että huuto sisällä tunki ulos: ole hetki hiljaa! Ja kuitenkin vasta yhdeksän vuotiaana jätkä oppi puhumaan, joten ei minulla ole oikeutta valittaa siitä että hän nyt puhuu. Mutta kun oma väsymys on kova, ei jaksa olla äiti joka ei valita. Sitä olen tässä viime vuoden aikana opetellut, äidilläkin on oikeus valittaa. Äidilläkin on oikeus olla väsynyt. Äidilläkin on oikeus olla epätäydellinen.

Enkä minä tätä hommaa jaksaisi jollei olisi puoliso joka tätä kaikkea yhdessä jakaa. Ja ottaa nykyisin myös päävastuun kaikesta, kun ei minusta siihen enää ole ollut. Sehän se on onnellisen avioliiton tarkoitus, kun toinen väsyy, toinen jaksaa ja välillä voimme myös yhdessä olla väsyneitä, mutta senkin tunteen jaamme ja yhdessä mietimme ratkaisua.

Kyllä minä vaan nautin olla äiti. Kaksi keskenmenoakin kokeneena, tuntuu että nämä lapset ovat elämäni. Tottakai myös mieheni, mutta... äitinä olo... ei sitä voi sanoin kuvata. Ja kun se ei ole mikään itsestäänselvyys. Tiedättekö mikä minua ärsyttää aivan suunnattomasti? Se että aina kun pariskunta odottaa lasta, sanotaan sama fraasi: ei ole väliä onko lapsi tyttö vai poika, kunhan se on terve. Mitä hittoa? Entä kun lapsi ei ole terve, eikö se saa syntyä? Eikö hänen elämänsä ole arvokas? Kunpa tämä maailma menisi enemmän siihen suuntaa että sanoittaisiin: ei ole väliä onko tyttö tai poika, kunhan on lapsi meille.

Tällä hetkellä parasta on kun autistipoika unenpöpperössä halaa ja sanoo: äiti, rakastan sinua. Sydän pakahtuu. Juuri tuon kaverin takia haluan tulla kuntoon. Kuten myös näiden kahden isomman. <3 Ovat he niin rakkaita ja huipputyyppejä että ovat ansainneet terveen äidin.

Sainpa viimein tytön pöllölapasetkin valmiiksi. Toiselle puolelle tuli pöllö takaapäin ja koska minulla ei ollut valmista mallia, tuli aika monta kertaa purettua tekele ennenkuin tuli valmista. :)