Puuroa aamupalaksi. Se oppi on ainakin mennyt perille.
Kyllä meillä lapsenakin sitä syötiin mutta kahvi se taisi kuitenkin olla se yleisin aamunavaus. Vasta aikuisiällä ja vatsan ruvettua oireilemaan siitä kaikesta kahvista ;) on puuro astunut aamupalarituaaliksi.
Siksipä tähän ENED-ruokavalioon liittyvä aamupuuro onkin minulle juuri sopiva. Sen jälkeen kyllä menee kuppi kahvia. Mutta leipä, pahinta on kun ei enää voi syödä leipää. Ruisleipää. Tuoretta tuoksuvaa. Tai sitten sellaista vähän kuivahtanutta kovaa voin kera. Aaah. Vesi kielellä, kuola valuu suupielestä. Kuinka jonkun ruoka-aineen tuoksu ja haju ja maku voikin niin tulla mieleen.
Jotkut ruuat liittyvät niin muistoihin. Ei tarvitse olla mitään curmeeruokaa, vaan se hetki, se muisto joka siihen on liittynyt.
Minulle yksi tärkeimmistä muistoista on teini-ikäisenä syntynyt: Kello viisi, kaksi vuotta, joka maanantaiaamu, äidin keittämä kaurapuuro voisilmällä, kaksi paistettua kananmunaa, kuppi kahvia ja äidin tekemää ruisleipää. Siitä alkoi matka isän kanssa autolla neljänkymmenen kilometrin päähän kirkolle ja siitä linja-autolla opiskelupaikkakunnalle kuudenkymmenen kilometrin päähän.
Koska se aika oli yksi parhaista vaiheista elämässäni, on sen aamupalan muistotkin niin elävästi mielessä. <3
Ja puuro maistuu siis edelleen. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti