Nyt se alkaa

Tämä on loppuelämäni ensimmäinen päivä. Fraasi - mutta niin tähän päivään sopiva. 

Eilen sen sain, leikkauspäätöksen kirurgilta. Noin kolmen viikon päästä vatsalaukun ohitusleikkaus kutsuu Ouluun. Olen niin onnellinen, jännittynyt, peloissani. Tiedän ja tunnen että elämässäni alkaa uusi aika. 

Kymmenen vuotta autistilapseni omaishoitajana teki sen että en jaksanut pitää millään tavoin huolta itsestäni. Kiloja tuli ja tuli, ja minä väsyin ja masennuin ja kierre oli valmis. En tiedä vieläkään uskallanko ääneen mainita että olen helpottunut siitä että viimein saan henkäistä. En siihen vielä pysty, pojan laitokseen laittaminen on liian tuskaisaa. Mutta se on antanut siihen mahdollisuuden että pystyn keskittymään nyt itseeni. Ja tähän projektiin. 

Helsingin Terveystalossa oli aivan mahtava henkilökunta. Saimme kahtena päivänä paljon tietoa ja ohjausta ja tukea. Siellä ei todellakaan syyllistetä vaan tuetaan ja kannustetaan uuteen elämään ilman sairauksia. Minä niin haluan olla vielä joku päivä terve ja energinen ja ehkäpä vähän paremman näköinenkin. ;)

Olen nyt aloittanut leikkaustaedeltävän dieetin: ENED-ruokavalion. Tarkoitus saada maksan kokoa pienemmäksi että leikkaukselle jää tilaa. (Siinähän siis pienennetään vatsalaukku minimiin ja ohutsuolta pätkäistään, nämä sitten yhdistetään joten aineenvaihdunta paranee, hormoonitoiminta muuttuu, ruokahalu ja makeanhimo häviää, refluksitauti paranee yms. kuten myös diabetes) 

Ei leipää yhtään, ei pastaa, riisiä, perunaa. Ei edes marjoja ja hedelmiä. Vain 200 g lihaa päivässä ja kasviksia ja juomista ja maitotuotteita joitain. Niin ja 1,5 dl puuroa aamulla. Tiukkaa tekee, mutta ei se mitä. Tiedän että se leikkaus on siellä lähellä tulossa, tämän kyllä kestää. 

Ja kyllä, maksan itse joka sentin, yhteiskunnan ja toisten verorahoilla en tätä tee. Hemputisti maksaa, mutta pakko saada terveys takaisin. Enää ei ole muuta vaihtoehtoa. 

Mieheni on lupautunut tukihenkilökseni, kuten myös rakas ystäväni. He kyllä auttavat ja tukevat, kuten myös aikuiset lapseni, yksin en tässä elämänmuutoksessa jää. Minä leijun, jalkani tuskin koskettavat maata, olen onnellinen tästä kaikesta. (mitä se leijuminen nyt näillä kilomäärillä on mahdollista)

Ja