Pelkoa ja jännitystä tulevasta

Nyt se sitten tuli. Se kaiken purkautuminen, jännityksen, pelon, väsymyksen, ikävän. 
Autistipoikamme veimme kaikki porukalla ensin Vaalijalaan omaan hoitopaikkaansa. Sinne jäi vilkuttamaan totisella naamalla. :´( Ja äiti nieleskelee kyyneleitä. 
Sen jälkeen koira matkanvarrelle rakkaalle ystävälle hoitoon leikkausviikoksi. Itkemään oli sekin jäänyt ensin. Tiedän että tulee pärjäämään ja olemaan iloinen oma itsensä, mutta haikeus senkin lähdöstä näköjään tuli. 
Sitten olikin vuorossa nuorison vieminen juna-asemalle. Samaan junaan menivät, toinen vaan jatkaa matkaa vähän kauemmaksi kuin toinen. Olkaa turvassa rakkaat. Pitäkää huolta itsestänne. <3

Ei ennätetty kotiin asti kun minä jo vollotin täyttä kurkkua. Ei tarvinnut kuin yksi lempeä lause mieheltä, kun minä annoin tulla. Koko pääsiäisen olin pitänyt leikkauspelon kurissa, mutta nyt se pääsi valloilleen. Pelko leikkauksesta, pelko tulevasta. Mitä kaikkea on vielä edessä? Entä jos se ei toteudukaan... Entä jos minä pilaan kaiken... Entä jos leikkaus epäonnistuu tai tulee komplikaatioita...

Kai sitä oli myös niin väsynyt tämän autistipojan kanssa touhuamisesta useamman päivän ajan ja ikävä ja autius iski kun lapset lähtivät. Oksettaa, sydäntä ahdistaa. Mihin minä olen oikein itseni laittanut? 

Sisua, sisua olisi nyt löydyttävä. Siellä sitä on, mutta sen esiin kaivaminen ei nyt tunnu kovin helpolle. Mieskin kun lähti jo yöksi töihin. Voi että, kun olisi nyt ollut kotona, ihan vain viemässä näitä ajatuksia pois. Kiusaamassa ja hellimässä, tukemassa ja kovistelemassa sisun perään. 

No, enköhän minä selviä. 

Olen nyt palannut melko normaaliin ruokavalioon. Leikkausta edeltävät kaksi päivää tankataan ja arvatkaa mitä minä söin ensimmäisenä? Ruisleipää! Aah, ihanaa. Ja meni jäätelökin ja ystävän tekemä mustikkapiirakka kahvin kera. Oli niiiin hyvää. Tomaatti-mozzarellapiirakka. Kaikki maistui taivaalliselle. Eipä sitä tiedä mitä sitä saa seuraavan kerran syödä ja minkä verran.

Leikkauskutsu tuli

Juuri kun pääsin valittamasta että miksi mulle ei soiteta siitä leikkauspäivästä, niin tuli soitto. Ja se tapahtuu jo ensi viikolla, keskiviikko aamuna Oulussa. Voi hallelujaa että alkoi pelottaa. Onneksi toi pääsiäinen on tuossa välissä ja kaikki lapset tulee kotiin, eiköhän siinä pääse unohtamaan välillä mihin on menossa ja mitä tekemässä. :)

Sairaanhoitaja oli oikein sympaattinen ja kyseli peloista. Samalla antoi kovasti vielä infoa käytännön asioista, suositteli hotellit miehelle ja kaikkea. Varmaan meidän on lähdettävä edellisenä päivänä ja yövyttävä Oulussa,  olisi kuitenkin kahdeksalta aamulla mentävä veriryhmä ja vasta-aine seulontakokeisiin.
Leikkaus tapahtuu noin puolenpäivän aikaan. Sitä ennen on anestesialääkärin tapaaminen ja kirurgikin käy vielä juttelemassa, hänet olen siis jo pariin kertaan tavannut.
Kirjoja otettava mukaan, sikäli mikäli jännitykseltä pystyy lukemaan. Kyllä minä olen kolmessa leikkauksessa ollut mutta kyllä se vaan jännittää. Ja tämä on eniten elämääni muuttava leikkaus ja varmasti aiheuttaa paljon myös vaikeuksia jälkikäteen. Mutta ne positiiviset vaikutukset ovat nyt ne joita yritän vain tuonne päänuppiin työntää. Möröt pysykööt poissa!

Miehelle tuli kiire hommata pari päivää vapaata työvuoroista, onneksi hänellä alkaakin sitten loma. Pääsee mua passaamaan. Mikäli olen elossa... No, sieltä se mörkö taas tulla tupsahti.

Lapset, tulkaa pian kotiin ja viekää mun ajatukset johonkin muuhun. Sen tiedän että kun autistipoikakin tulee kotiin, niin ei siinä paljon omia murheita jää aikaa ajatella. Hyvä niin. Ja tyttären kanssa shoppailu auttaa aina. Jospa palkitsen itseni jollain kivalla. Vaatehankintoja ei vielä hirveästi viitsi tässä vaiheessa tehdä. ;)