Näytin leikkaustodistus-korttia ja minua kehoitettiin tekemään tilaus lasten annoksista. :)
Toisaalta ei kovin kiva juttu, oli aika suppeat tarjottavat, miksei normaaleja aikuisten annoksia saa myös pienempinä?
No, onneksi löytyi lohi perunamuussilla ja tattikastikkeella lämpimien vihannesten kera. Aikuinen tytärkin päätti ottaa lasten aterian ja tarjoilija joka toi ruuat pöytään oli kieltämättä vähän hämmennyksissään kun tuli ruokien kanssa.
Kaksi aikuista, toinen tällainen matami, ja lasten ruuat. :D
Kai täytyisi lasten aterioistakin saada puolikkaat annokset kun
näin paljon jää ruokaa syömättä. Lohi ja osa kasviksista meni,
kaikki muut jäi lautaselle.
Hyvää oli, ei siinä mitään, mutta kun ei vatsa vedä, niin ei
pakolla. Paitsi tattikastikkeen ulkonäkö ei ole kyllä mikään
mieltä ylentävä. Keskustelumme aiheesta ei ole tähän blogiin
sopivaa. :D
Siitä tulikin mieleeni eräs pieni osasyyllinen tähän ylipainoon: minulle on niin opetettu että lautaselle ei saa jäädä koskaan mitään. Ja mitään ruokaa ei saa koskaan heittää pois. Ja aina tuputetaan lisää ja lisää.
Tottakai olen itse itseni tällaiseksi ruokkinut ja siihen syyllinen, mutta eipä nuokaan edellä kerrotut asiat ole asiaa helpottaneet.
Ymmärrän että vanhempieni ja heidän vanhempiensa elämässä on ollut ruuanpuutetta ja kaikki juontaa sieltä juurensa, mutta ei enää, me emme tarvitse niin paljon ruokaa kuin meillä on tarjolla. Siksi olen myös sanonut lapsilleni että jos ei vatsa vedä enää, ei ole pakko syödä. Muistaa vaan seuraavalla kerralla ottaa vähemmän, mieluummin vähän mutta uudestaan. Enkä todellakaan ole hyväksynyt missään vaiheessa ns. pakkosyöttöä esim. päiväkodissa. Maistaa pitää, mutta se täytyy riittää.
Kaikenhuippu on se kun täytyy vetää jopa vanhat tuotteet kun ei voi heittää mitään pois. Näin meille on opetettu ja tuputettu koko ajan ja edelleen. Olen tullut ihan yliherkäksi vanhoille ruuille, en syö mitään vähänkään epäilyttävää. Tuoretta sen olla pitää. :) Etenkin kun sitä ruokaa menee enää niin vähän verrattuna aikaisempiin määriin.
Tänään söin kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat ja vadelmat. Voi kun maistui hyvälle. Mutta eipähän noita montaa mennyt, näköjään tänä kesänä riittää pienempikin määrä mansikan ostossa. Koko talven odotan että saan syödä kesällä mansikoita, tuntuu että se maku tulee aina voimakkaana muistoihin. Ai niin, ja eilen meni myös ensimmäiset kirsikat. Siihen kun vielä lisää vesimeloonit, mitä muuta ihminen tarvitsee elääkseen? No, muutama hapankorppu on aina paikallaan. :)
Lähden tästä ostamaan mehujään naapurikaupasta. Hellettä piisaa edelleen täällä meidän nurkissa, onneksi hiukan edes viilentynyt. Mehujää on hyvä kuuman sään piristys eikä tee minullekaan huonoa oloa. Sopiva koko, sopiva maku. Pehmiksen osto tässä eräänä päivänä oli virhe, liian makeaa.
Pelkään että syön liikaa, pelkään että lihon. Olen ajatellut että samallalailla kuin alkoholismi tai muut riippuvuudet, myös tämä meikäläisen olotila on sellainen että koko ikäni joudun olemaan niin tarkkana ja tarkkailussa. Kai täytyy liittyä johonkin ylipainoisten AA-kerhoon loppuelämäksi jos meinaa pystyä olemaan kuivilla. Missähän sellainen olisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti