Käsitöitä ja kesämietteitä.

Äitimuorin hartiahuivi tuli valmiiksi klo 24 edellisenä päivänä ennen juhlia. Vähän tiukalle veti mutta sisulla eteenpäin. Olin päättänyt että se on valmis ja se tuli valmiiksi. Mitä nyt niskat meni vähän jumiin. :D
Lanka on alpakkaa ja tosi ohutta ja pehmeää, hitaanlainen neuloa, sen takia homma vähän kesti. Mutta ihanan pehmoinen siitä tuli ja huomasin että lahja oli saajastakin mieleinen. :)









Nyt onkin aloitettu jo sitten seuraava työ. Virkkaustyö, pitäisi tehdä niin paljon noita paloja että saisi ihan peitteen aikaiseksi. Mutta pikku hiljaa. Mukavia tehdä siellä ja täällä. Yksi valmistuu kuitenkin niin näppärästi. Taitaapa lähteä tänään koulunpenkillekin mukaan. Anteeksi opettaja mutta välillä on tylsä vain kuunnella. Sitä paitsi huomaan että pystyn paremmin keskittymään kuulemaani, kun teen samalla käsillä jotain. Kouluaikaan käytin aina kynää ja kirjoittelua muistin tukena. Pelkkä kuunteleminen on tällaiselle höyrypäälle tosi vaikeaa.
 Saa nähdä kuka tämän sitten saa... ;)








Tässä on menty taas mielen kanssa vuoristorataa. Viimeeksi toissapäivänä olin sitä mieltä että miksi helvetissä läksin tähän leikkaukseen. Enkö olisi pystynyt tähän hommaan muutenkin? Tavallinen laihdutus ja elämäntapojen muutos antaa kuitenkin paljon anteeksi. Tämä ei mitään.
Olo oli tosi huono koko päivän ja sitä oli jatkunut jo useampanakin päivänä. Päässä humisi ja surisi, mikään ei maistunut miltään, pahaaoloa vain pukkasi ja jalat tuntuivat vetelille.

Tuli seuraava aamu ja puntari näytti - 600 g edellisen - 500 g päälle. Olipa vaikutus. :D Sitä oli taas niin kevyt ja upea olo. Enää neljä kiloa ja sitten ollaan ensimmäisessä etapissa. Kyllä se sieltä näköjään tulee, vaikka toivottomuus meinaa välillä iskeäkin.

Ehkä tähän mielenheittelyyn vaikuttaa myös tuo koulun näyttökokeen lähentyminen. Enää kolme viikkoa... ja se on siinä: koko viikko näyttöä. Perusjakso on sitten suoritettu. Saas nähdä kuinka muijan käy...
Sitten alkaa kesäloma...

Tiedättekö mitä aion tehdä kesällä? En mitään. :) Siis en ole edes hakenut töihin. Aion keskittyä vain oman napanöyhtäni tutkimiseen. Koska minulla on ollut kesälomaa? En muista. En tiedä. Unohtanut jo sellaisen.
Poikamme on kesän opettelemassa uuteen osastoon ja sieltä oli suositus että hän tulisi kotiin vain joka kolmas viikonloppu. Joten minulla ei ole mitään tekemistä. Tai siis minulla ei ole mitään velvoitteita. En ole vastuussa muista kuin itsestäni. Se tunne on outo, se tunne on vapauttava, se tunne on joltain osin myös todella pelottava. Kohtaan itseni. Ja sepä se onkin pelottavaa. :D Entä jos en pidä siitä? Entä jos en tule toimeen sen kanssa?...

Vaalijalan perheterapeutti kysyi meiltä mieheni kanssa: koska viimeeksi te olette viettänyt lomaa olemalla vain omia itseänne? Siinä mentiin hiljaiseksi. Ehkä siitä on tosiaan jo 24 vuotta aikaa. En kadu sitä, olen sitä mieltä että olemme aina halunneet jakaa lomamme lasten kanssa, meillä on ollut hauskaa yhdessä koko perheenä. Mutta sen jälkeen kun kuopus syntyi 15 vuotta sitten ja hänen sairautensa ilmeni, ovat lomat olleet myös raskaitakin. Isotsisarukset ovat siitä huolimatta halunneet viettää lomat pikkuveljen kanssa, Särkänniemessä, Korkeasaaressa, Muumimaailmassa lukemattomat kerrat. Heille iso kiitos siitä. Olemme voineet olla yhdessä ja kaiken, mikä sana, rankkuudesta huolimatta, viettää ihania ja rakkaita aikoja. <3

Ehkä nyt on kuitenkin miehenä ja vaimona meidän vuoromme...