Paino ei tipu yhtään, koko ajan junnaa samassa. Malttia pitäisi olla, mutta mistäs sitä saisi.
Sitten kun tulee negatiivisia kommentteja mediasta ja kanssaihmisiltä tästä leikkauksesta, ajatukset pyörii ja pyörii. On niin paljon mietittävää.
Pienen ihmisen pää on taas niin täynnä kaikkea. Pienen? Noin niinkuin kuvaannollisesti. ;)
Ehkä nyt on sitten aika hetki kelata kaikkea mitä tässä on elämässä tapahtunut viime aikoina, ehkä nyt on hetki pysähtymisen aikaa. Pysähtymisen ja rauhoittumisen. En halua missään olosuhteissa polttaa itseäni loppuun enää koskaan.
Pitäisi osata olla armollinen itselle, ei se mitä jos painonlaskukin on välillä tässä, annetaan ajan kulua, kyllä se taas tästä. Tossua toisen eteen ja lenkille, ja vettä lisää. Pelkään että epäonnistun, pelkään että pilaan mahdollisuuteni. Liian paljon latausta tähän kaikkeen, armoa, sitä tarvitsen itselleni.
Kouluasiat pyörii mielessä, yrityksen perustaminen, leikkauksen tuomien muutoksien läpikäynti ja tulevaisuuden pelko sen suhteen, autistipojan asiat... raha-asiat... sukulaisuussuhteet... Tällaistahan se taas, tavallista arkielämää. Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista. Vähän liikaa kun tulee ikäviä kommentteja eri henkilöiltä, kyllä ne jää kaihertamaan mieltä. Pitäisi vain antaa asioiden olla, mutta vaikeaa on, jään herkästi miettimään mitä minä olen tehnyt väärin.
Lääkäri sanoi että hormoonitoimintanikin on heittänyt häränpyllyä leikkauksen jälkeen. Ehkäpä sekin tekee näitä matalalentoja. Yllättävän sekaisin on elimistö.
Sain kaikki maalaukset ja remontoinnit tehtyä. :( Mitäs nyt? Ehkäpä nyt on aika ottaa ne koulukirjat esiin ja lukea. Tylsää!! Mutta kai se kuuluu tähän opiskeluun.. Niin mie ainakin muistelisin edellisistä opiskeluista. ;)
Onneksi on sentään vielä noi neulomiset ja virkkaamiset, ilman niitä käteni kuolisivat. Ja minä siinä sivussa. Hyvää syksyä kaikille, nyt kohti elämän tuulia ja tuiskuja. Toivotetaan syksy tervetulleeksi ja odotellaan joulun tuloa. Kyllä se siitä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti