Uuden kodin mietteitä

Täältä olen minä lähtöisin. Olen perheen nuorimmainen ja tässä äitini sylissä. Nyt kun asuu ihanassa uudessa kodissa jälleen kerran, täytyy kuitenkin muistaa mistä on lähtöisin. Elämä oli välillä tosi tiukkaa. Samassa talossa asui vielä mummoni ja enoni ja tätini vuosikaudet ja muutakin sukua ja kylänporukkaa ihan kiitettävästi. Vasta kun täytin 16, meille rakennettiin uusi koti ja sisävessa ja sisäsauna ja muuta mukavaa. :) Mutta samantien muutin kyllä pois, että eipä siitä tullut nautittua kuin lomilla. Nyt on sekin kotitila myyty ulkopuolisille, joskus se tuntuu vähän haikealle, mutta toisaalta sydämessä ne muistot on.

Täällä vain nautiskelen uudesta kodista. Alkaa olla kaikki kunnossa. Entinen asunto vaan täytyisi käydä siivoamassa. Se oikeasti tuntui olevan asunto, tämä on koti. Koko ajan tiesi että se on vain väliaikainen asumus siksi aikaa että saadaan oikea koti, joten odotteli vaan että koskas homma menee eteenpäin. Ja nyt sitten tuntuu ihan kodille. Omat tavaramme ovat löytäneet paikkansa. En voisi mitenkään tehdä niin että uusisin kaikki, ei, koti lähtee juuri niistä omista jutuista. Vasta sitten kun ne omat pikku tavarat ovat löytäneet paikkansa, on valmista. Vasta sitten voi kotiutua. :)

Sainpa jotain kaiken tohinan keskellä aikaankin. Tyttären vauvalle peitto on valmis. Toista jo kovasti tekemässä, hieman eri mallilla, täytyyhän mummolassakin olla oma.

Eilen vauvanvaate ostoksilla tyttären kanssa, voi että se on ihanaa. Kaikki se on sitä valmistautumista vauvan tuloon.  En ymmärrä sitä että mitään ei voisi ostaa ennakkoon, tai muutenkaan puhua ja odottaa vauvan tuloa. Ainahan elämässä voi tapahtua mitä vaan, mutta eihän tässä voi elää niin että pelkää elää. Jos jotain tapahtuu, niin sitten tapahtuu, tämä hetki on nyt ja tässä. Ja tästä nautimme. :) Sen ainakin olen elämästä oppinut, jos en muuta.

Samalla kävimme ihanassa pikku kahvilassa, meidän suosikkikohteemme. Mutta... minulla menee aikalailla rahaa hukkaan, kun koskaan en pysty syömään annoksia loppuun asti. Ei vaan pysty, stoppi tulee vastaan ja

sitten onkin turha yrittää enää. Lämmin ruoka on erityisesti sellaista jota ei paljoa mene. Tein yksi päivä kotona pizzaa. Söin pienestä palasta puolet, päädyin oksentamaan. Joskus pystyy syömään mutta joskus tulee seis heti. Ota tästä sitten selvää. Mutta ei se mitään, paino on tippunut ihanasti. Tytär yllätti eilen kehuskelemalla miten sääreni ovat hoikat. Sanoinkin että parasta mitä hän on äiti-sanan opittuaan sanonut. :D Kylläpä sitä on kehuskelunkipeä. Suokaatte anteeksi minulle, mutta tämä kaikki on niin... se vain on... osaa sitä edes sanoa.

Olen tässä jo jonkun aikaa nauttinut sellaisestakin pienestä suuresta asiasta, eli kun pystyy istuessa laittamaan jalan toisen jalan päälle sillälailla viehkosti, naisellisesti. :D Ihan totta, ei se ylipainoisella onnistu. Sen osaa kuvitella vain sellainen joka on sen kokenut. Jopa auton takapenkillä tai pöydän alla mahtuu laittamaan vaivatta jalan toisen päälle. Ja näin tekee, ihan vain sen takia kun se on nyt mahdollista. Entäpä sitten kun vauva syntyy... sitten pystyy niin hyvin pitelemään sylissä lähellä, ei ole liian iso maha tai liian isot tissit tiellä. 

Olenkin sanonut että sitä mukaan kun tyttären vatsa kasvaa, minun pienenee. Näin sen täytyy ollakin. Näin on hyvä ja oikein. <3