keskiviikko 10. heinäkuuta 2013



Once upon a time there was a dream...
Nyt se on toteutunut. Uusi koti. Entinen kotitalo myyty ja väliaikaisesta asunnosta muutettu uuteen kotiin. Tavarat on vielä jonkun verran levällään mutta pääpiirteittäin alkaa olla kunnossa. Viisi yötä jo nukuttu uudessa kodissa, eikä kyllä meinaa edes malttaa nukkua kun täytyy vaan henkäistä onnesta. Lisäilen kuvia pikku hiljaa kun saan paikat kuntoon.
Työhuoneenikin on niin ihana että oikein odotan työhön kiinni pääsemistä. Vielä kun saan siihen uuden asiakastuolin, sitten työn touhuun pikku hiljaa. Mitä nyt Ikean hyllyt odottaa vielä kasaamista. ;)

Meillä on hyvä työnjako, esim. puutarhakalusteita kokoessa, minä istuin kahvikuppi kädessä ja luin kokoamisohjeita miehelleni joka teki fyysisen työn. Hyvin sujuu. Ystävä kyllä ehdotti että olisi pitänyt olla viinilasi, mutta kun en alkoholia juo, niin kahvikuppi sopii minulle paljon paremmin. Ja pystyin jopa selkeästi neuvomaan ohjeet loppuun asti. :D

Niin paljon on tapahtunut... mutta vain positiivista. Tytär miehensä kanssa muutti samalle paikkakunnalle tuohon kilometrin päähän. Kaksi päivää sitä muuttoa ja sitten meidän. Huh, nyt en enää muuta mihinkään. Ei vanha enää jaksa.
Mutta jaksan iloita tästä kaikesta uudesta. Uusi koti meille, mutta muutenkin vain kaksi vuotta vanha rivarinpätkä. Kaikki hienoudet löytyy hyvässä paketissa. Ja tilaa on niin ihanasti enemmän kuin väliaikaisasunnossa. Mahtuu jopa lattialle vatsalleen lukemaan sanomalehteä. :D

Uunissa tuoksuu tuoreista mustikoista tehty mustikkapiirakka. Tytär ja vävy tulee pian kahville. <3 Miehellä loppui ikävä kyllä loma tänään, olipa työntäyteinen loman pätkä. Onneksi elokuussa vielä pari viikkoa, sitten joutaa ihan oikeasti lomaillakin. Jaksa Rakas, jaksa! Kiitin häntä viimeeksi eilen illalla tästä kaikesta. Hän lupasi että kun muutamme tänne uudelle paikkakunnalle, saan mieleiseni kodin, mihinkään huonoon en tarvitse muuttaa. Ja hän piti lupauksen. Yhdessähän tämän tietenkin teimme, yhdessä valitsimme ja maksoimme, mutta hän se pääasiallisen toimeentulon kotiin kuitenkin tuo. Vaikka tämä onkin kaikki vain materiaa, on se koti vaan aikas tärkeä asia. Ja nyt vaan teemme tästä oman pikku paikkamme johon kaikkien lapsien on mukava tulla.

Kuten myös lastenlasten, joista ensimmäinen jo ilmoitti olemassaolostaan. <3

Tuohon kohtaan tulee leikkimökki, tuossa pelaamme jalkapalloa, tuolla keinumme...

Kaiken tämän onnen keskellä painokin vain tippuu, taas oli hurahtanut kolme kiloa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti